perjantai 22. tammikuuta 2010

Huulilla globaali tuuli

Julkista asemaa, tässä tapauksessa runoilijan asemaa, voi olla joskus tie hyvän tekemiseen. Niinpä olen päättänyt, että vuonna 2010, jokaisesta "Huulilla, nolo tuuli"- runokokoelmasta lahjoitetaan oma tekijänpalkkio-osuuteni (eli 2€) Nepalin vähäosaisten lapsien koulutuksen hyväksi. Näin ollen pystyt tukemaan hyvää asiaa sekä saat kaupan päälle runokokoelman.

Miksi näin? Olen pitkään pohtinut länsimaalaisen ihmisen asemaa, osaa ja elämistä ja olen tullut siihen
tulokseen, että meidän "hyväosaisten" tulisi voida tukea niitä vähävaraisimpia ainakin rahallisesti. Tämä on siis minun tapani edesauttaa Nepalin lasten mahdollisuutta kouluttautua tulevaisuudessa. Miksi sitten Nepal?

Nepal on yksi maailman köyhimmistä ja vähiten kehittyneistä valtioista. Lähes puolet sen asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella: vuonna 2001 tulot henkilöä kohden olivat vain vähän yli 240 dollaria. Nepal ei näytä houkuttelevan investointeja, sillä maata voi pitää vaikeana toimintaympäristönä liike-elämälle. Maan alhainen BKTL (250 USD henkeä kohti) vaikeuttaa kotimaisten kauppaverkostojen kehittymistä.
Kulkuyhteydet ovat heikot ja ne rajoittavat kaupan mahdollisuuksia.

Moni tietää, että vierailin Nepalissa vuosi sitten (2009) ja viivyin siellä kolme kuukautta. En ole aikaisemmin kokenut sellaista vieraanvaraisuutta ja iloa köyhyyden keskellä, on kuitenkin sanottava, että hädän ja rahan puutteen huomasi heti vieraanvaraisuuden jälkeen.

Toki rahan voisi myös osoittaa suomalaisten lasten psykiatriseen hoitoon jne, mutta lasketaanpa hetki. Jos 200 ihmistä ostaa runokokoelman, ja jokaisesta kirjasta menee 2 euroa. 400 euroa tuskin on nimellisesti kovin suuri summa auttamaan asiaa - siksi haluan auttaa sellaisia, joille pienikin rahasumma merkitsee.

Jos vieläkin tuntuu siltä, että perustelut ovat ontot, niin lukekaa vielä tämä. Sanga-Sangai (jolle rahat osoitetaan) on voittoa tavoittelematon, ei-hallituksen tukema lasten ja nuorten kasvua ja koulutusta tukeva ohjelma Nepalin Kathmandussa.Tavoitteena on kasvattaa lasten koulutusta ja terveyttä sekä pitkällä tähtäimellä saadan sen avulla talous kasvamaan omin avuin. "Projektia" vetää Rajesh Shahi, jonka olen henkilökohtaisesti moneen otteeseen tavannut Nepalissa olleiden ystävieni kautta.
Rahaa voi toki luovuttaa ilman että kirjan ostaa. Siitä tarkemmin Sanga Sangain internetsivuilla.

Kokoelmasta saadut rahat luovutetaan 2011 tammikuussa Sanga Sangain perustaja Rajesh Shahille. Mikäli kirjan ostanut tahtoo jättää jonkun henkilökohtaisen viestin, voi hän sen lähettää minulle ja toimitan sen rahojen kanssa eteenpäin.

http://ntamo.blogspot.com/2009/06/tuukka-terho-huulilla-nolo-tuuli.html


http://sangasangai.org/

Ja lähettäkää viestiä eteenpäin, annetaan Nepalin lapsille mahdollisuus!

Ystävällisesti teidän, Tuukka Terho

Tutustukaa myös muihin kustantamon kirjoihin, mikäli kiinnostusta on.
"Runous nousee höyrynä suista, se on tarpeen kaikkialla"
CMX - Pyörivät sähkökoneet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti